Syömällä terveeksi
Quillin korostaa sitä, etteivät leikkaukset, sytostaatit ja sädehoito paranna syövän juurisyytä, ne tappavat vain itse syöpäsolut. Jos potilas ei tee elintavoissaan muutoksia, todennäköisyys sairastua uudelleen voi olla suuri. Hän pitää erittäin tärkeänä, että potilas tukee hoitoja omilla elintavoillaan, ja ravinnolla on tässä suuri merkitys. Hän kehottaa etsiytymään lääkärille, joka on perehtynyt syöpäpotilaiden ravitsemukseen. Olen toistaiseksi tavannut 5 eri lääkäriä, joista kukaan ei ole oma-aloitteisesti alkanut puhumaan ravinnosta. Vertaisryhmistä olen nähnyt, että joku lääkäri on jopa kehottanut elämään hoitojen aikana pelkällä jäätelöllä, jos mikään muu ei laske. Saahan siitä energiaa, mutta entä kaikki muu mitä keho tarvitsee selvitäkseen myrkyistä?
Tilasin pari tuon lääkärin kirjoittamaa kirjaa. Kerään niistä nyt tietoa, jonka avulla voin muuttaa ruokavalioni sellaiseksi, että kehollani on jatkossa paremmat mahdollisuudet torjua sairauden uusiutuminen. Kirjat on kirjoitettu amerikkalaiselle yleisölle ja sisältävät paljon tietoa sikäläisistä terveystilastoista. Karmeita lukuja, siellä 42 % väestöstä sairastaa syövän elämänsä aikana. Kaksi kolmasosaa väestöstä kärsii ylipainosta, meillä vastaava luku on kolmannes. Sekin on hyvin huolestuttavaa, koska ylipaino lisää mm. syöpäriskiä. Kansaterveys on retuperällä.
No, kansanterveyteen en voi vaikuttaa, omaan tekemiseeni kylläkin. Olen poiminut oikeanpuoleisesta kirjasta ruoka-aineita, jotka ovat tärkeitä erityisesti syöpäsairaille, mutta toki myös muille. Pointtihan tässä on se, että syövältä voi suojautua. Mikään ei tietenkään ole varmaa, mutta jokainen voi parantaa omia mahdollisuuksiaan selviytyä elämästä ilman että sairastuu syöpään.Listasin ruoka-aineet vihkooni, ja monet ovat toki jo ennestään tuttuja. Näitä siis lisää. Kirjassa selitetään, miksi juuri nämä raaka-aineet ovat tärkeitä. Luen ja ymmärrän, mutta en paina yksityiskohtia muistiin. Riittää, että tiedän näiden olevan terveellisiä ja tarpeellisia. Greipistä pitää kysyä lääkäriltä, vertaisryhmistä olen ymmärtänyt, että se on hoitojen aikana kielletty, mutta en tiedä syytä. Keittiöön aion hankkia painekeittimen, siinä tulee ehkä kypsennettyä raaka-aineita, jotka muuten vaativat liedellä ikuisuuden, esim. punajuuria tai täysjyväriisiä.
Lisäksi Patrick Quillin kannustaa käyttämään tiettyjä lisäravinteita, joita hän myy verkkosivuillaan. Sivuilla on paljon tietoa eri sairauksista ja sieltä löytyy myös terveyttä tukevia ruokaohjeita. Aion keskustella lisäravinteista lääkärin kanssa ensi viikon perjantaina kun tapaan hänet viimeisen sädehoidon jälkeen. Syöpähoitojen ajan on kehotettu välttämään kaikkia lisäravinteita paitsi D-vitamiinia, ja haluan lääkärin mielipiteen mahdollista lisäravinteista jatkossa.
Kirjoissa mainitaan toki myös muut tärkeät asiat, kuten liikunta, palautuminen, stressittömyys ja riittävä uni, ravinto yksin ei riitä.
Metsästän askelia, tänään sain kasaan 11153, siihen tarvittiin aamu- ja iltalenkki. Lisäksi fillaroin kun hain lapsenlapset eskarista ja tarhasta. Aamulla tein muutaman aurinkotervehdyksen ja lisäksi pyörittelin hulavannetta ja venyttelin etureisiä. Lihakset, tai lihaskalvot, ovat hoitojen jälkeen todella jumissa, mutta antavat vähitellen periksi.
Kommentit
Lähetä kommentti