Perspektiivi

Eka sädehoitoviikko takana, pientä väsymystä kehossa. Olo on muuten ihan ok, suhteessa siihen että solumyrkyt tekevät vielä tuhojaan. Tunnen kuitenkin mielen olevan pian entisellään. Uudet haasteet houkuttavat, elämä tuntuu jännittävältä ja olen siitä joka päivä kiitollinen. Kuvassa puutarhan viimeistä antia. Lisäksi löysin vadelmapuskista vielä muutaman marjan.

Diagnoosista on kulunut reilu puoli vuotta. Aika on tavallaan seisahtanut, mutta elämä ympärillä jatkuu. Olen siirtynyt tekijästä tarkkailijaksi. Kun sädehoidot ovat kahden viikon päästä ohi, hoitojuna on kulkenut seitsemän kuukautta. Se on pysynyt raiteilla ja aikataulussa ilman odottamattomia pysähdyksiä. Pian se jättää minut päätepysäkilleen, josta saan jatkaa omin avuin. Navigoin maailmassa, jonka koen muuttuneen, koska näkökulmani on muuttunut. Se on hyvä asia, uskon että osaan nyt priorisoida asioita paremmin ja huolehtia itsestäni paremmin. Sillä mitä minulle jää, jos keho pettää?  

Käytännössä tämä näkyy parempina valintoina. Syön terveellisemmin ja liikun säännöllisemmin, en stressaa asioista, joihin en voi vaikuttaa. Teen parhaani asioissa, joihin voin vaikuttaa, mutta en ota niistäkään stressiä. Priorisoin yöunia, vältän myöhäisiä iltavalvomisia. Annan itselleni aikaa ja tilaa tehdä asioita, joita haluan tehdä, ja yritän myös olla avuksi muille. Yksinkertaisia asioita, jotka eivät vaadi hirveitä ponnisteluja. Silti tarvittiin pysäyttävä kokemus, ennen kuin ne tulivat todeksi.