Väsymystä

Pari päivää on kulunut sohvalla, välillä torkahdellen. Mielialaa on voinut kuvailla sanoilla väsyttää, vituttaa ja viluttaa. Enää ei tosin viluta, taisi olla lämmönnousua. Jalanpohjien ja sormien puutuminen on lisääntynyt, jalat tutisevat staattisessa asennossa. Eilen iltapäivällä piristyin hieman ja kävin pururadalla. Kävely sujui hyvin, sain poimittua suuhuni jopa mustikoita. Mutta seisoessa jalat ovat hyytelöä, omituista. Samoin käsivarret, sähkövatkaimen pitely oli äsken kovaa työtä, kun vispasin kermaa uunipannaria varten. Kudokset aristavat, varsinkin rinnan ja kainalon leikkaushaavoissa ja loukkaantuneessa varpaassa. Varvas ei ehkä irrotakaan kynttään, juuri nyt kynsi tuntuu olevan tukevasti paikallaan, vaikka sen alta tulikin aluksi verta.  Tällaisia havaintoja tänään, kun ulkona sataa ja tuulee.

Aivoissa on juuri nyt vain pelkkää väsymystä. Ei intoa, ei uteliaisuutta, ei pohdintaa tulevasta, tai menneestä. Välitila. Ei jaksa kiinnostua mistään. Puhelinta vierittäessä eteen tulee lukuisia postauksia ja keloja siitä, miten tärkeää kriisissä on pysähtyä ja miettiä elämäänsä, olipa kyseessä burnout, ero, sairaus tai jotain muuta. Sieltä tulee neuvoja ihan kyllästymiseen asti. Minua suorastaan ärsyttää, kun maailmassa on näitä tietäjiä niin paljon. Niinpä minä nyt vain pysähdyn, en mieti. Teen sen sitten kun siltä tuntuu, en siksi että pitäisi.