Ei yksin vaan yhdessä

Tiputukseen on viisi päivää, keho ja mieli ovat päässeet jonkinlaiseen tasapainoon. On hyvä fiilis ja askel on hieman reippaampi. Kuva on eilisiltaiselta retkeltä kaupungin ykköspaikkaan eli Kanuunalahteen.

Tapasin eilen kahta ystävää, ja tajusin taas kerran, miten tärkeää vuorovaikutus on omalle jaksamiselle. Ilman kontaktia muihin samanhenkisiin sitä jämähtää paikoilleen, omat ajatukset vaimenevat ja tuntuu, ettei enää ole paloa mihinkään. Ajatus lähtee helpommin lentoon, kun vastapäätä istuu ihminen, jonka tahtotila ja tavoitteet resonoivat omiesi kanssa. Vaikka minulla onkin maailman paras puoliso, jonka kanssa voin pallotella ihan kaikkea ja joka kannustaa ja tukee, ja myös jarruttaa tarvittaessa, niin tarvitsen arkeeni myös muita. Inspiroidun ihmisistä, siksi kai tunnen olevani oikeassa elementissäni vetäessäni workshopeja tai tehdessäni hoitoja. Vuorovaikutus antaa minulle paljon, ja tunnen, että myös minulla on jotain annettavaa. 

Niinpä liityin eilen paikalliseen taideyhdistys Spectraan, monen vuoden tauon jälkeen. Maalaaminen kutsuu, tiedän pääseväni siinä flow-tilaan, mikä on äärimmäisen ihanaa. Yksin tekeminen tuntuu kuitenkin välillä vaikealta, muistan kaiholla vuosia, jolloin olin Spectran aktiivijäsen ja opiskelin muiden kanssa taiteen tekemistä. Yhdistyksen jäsenistä osa kokoontuu tiistaisin maalaamaan, ja aion mennä mukaan, kunhan kunto sallii. Odotan sitä innolla. Aion priorisoida ajan kalenterissa, olenhan yrittäjä ja voin päättää työajoistani itse.