Tylsyydestä luovuuteen

Olo alkaa olla siedettävä, vaikka voimat eivät ole palanneet. Saatan innostua tekemään jotain hetken, ja sitten pitää taas levätä tai nukkua hetki, kun iskee väsymys. Puhuvat fatiikista, en tiedä olisiko tämä ihan sitä, mutta ehkä sinne päin. Olen enimmäkseen omissa oloissani, infektioriskin vuoksi joudun olemaan välillä vähän "mälsä", en osallistu tapahtumiin enkä tapaa lastenlapsia niin usein kuin olisin terveenä tavannut. Jouten- ja yksiolo on ollut välillä todella tylsää, varsinkin huonoina päivinä kun mieli on ollut matalalla. Se on kuitenkin ollut tarpeen sille, että luovuus on alkanut nostaa päätään.

Eilen otin esille akryylivärit ja maalasin muutaman askartelumassasta tekemäni esineen. Laitoin taustalle soimaan Natural High Healing -festarien soittolistan - löytyy Spotifystä - ja nautin. Värien sekoittelu ja pensselillä töpöttely tuntui tosi hyvältä, eikä haitannut, että esineet päätyvät arkistoon. Tärkeää oli itse tekeminen. Ymmärrän hyvin, miksi juuri tällainen hauska tekeminen on paranemisen kannalta tärkeää, ja annan itselleni luvan tehdä nyt vain sellaista, mitä itse haluan. 

Maalasin nuorempana enemmän. Kävin Ruotsissa asuessamme akvarellimaalauskurssin, ja Suomeen muutettuamme opiskelin taiteita muutaman vuoden SÖFFillä eli Svenska Österbottens Folkakademissa. Kokoonnuimme kerran viikossa ja joskus viikonloppuisin, ja kokeilimme eri tekniikoita. Se oli upeaa aikaa, sai tehdä ja luoda ihan luvan kanssa. Sittemmin harrastus on jäänyt, työt ja muut koulutukset ovat menneet edelle. Nyt tuntuu siltä, että on aika tarttua taas pensseliin, tai ehkä mieluiten palettiveitseen. Olen ilmoittautunut Kiilissä pidettävälle taideleirille elokuussa, toivon että jaksan osallistua. Jos en jaksa, niin perun, joku jonosta saa silloin paikkani. Mutta olisi ihanaa saada maalata ohjatusti kaksi päivää. Jahka olen taas voimissani, niin etsin jonkun ryhmän tai kurssin, jossa voin jatkaa tätä harrastusta. Enää en jätä sitä odottamaan huomista.

Teen myös käsitöitä. Niitä olen harrastanut koko ikäni, enemmän tai vähemmän. En ole taitava neuloja, vaikka yhtenä talvena hurahdin ja tein perheelle kuusi Strömsö-paitaa. Käsialani on kuitenkin niin kehnoa, että kauniit vauvanvaatteet ja muut tarkkuutta vaativat työt jäävät tekemättä. Pannulappuja ja villasukkia syntyy tv:n ääressä. Teen myös töitä paperinarusta. Rakastan paperinarua, siitä saa aikaan niin paljon kaunista. Esimerkiksi lapunvarjostimia. Kaksiossani on niitä jo kolme, ja neljäs odottaa asennusta. Kaapissa on monta metallirunkoa, joihin aion vielä joskus taiteilla varjostimen. Olen nyt kaivanut esiin lankavarastoni. Tuunasin juuri eteisen lamppuun hapsut ja ajattelin kehitellä eteisen oveen paperinarusta jonkinlaisen näkösuojan.

Luovuuden herääminen on sairasloman ansiota. Ilman sitä tekisin töitä varmaan koko kesän, ja työn lomassa olisin enimmäkseen muita varten. Koska siihen meidät naiset on kasvatettu, oman ajan ottaminen tuo helposti huonon omantunnon. Nyt minulla on lupa - tai jopa velvollisuus -  priorisoida itseäni ja miettiä, mikä tuo minulle iloa. Se auttaa minua paranemaan.