Lakin alla sytoaivot

Eilinen oli hyvä päivä, virtaa riitti vaikka tahti olikin hieman verkkaisempi. Kävimme Kiilissä syömässä villilohikeiton ja ajelimme sieltä Kristiinaan moikkaamaan toisen pojan perhettä. Istuskelin trampoliinilla kun pojat hyppi ja yritin saada heitä varpaista kiinni. Ihan parasta lääkettä😅Lasten seura on muutenkin niin virkistävää. He käskivät ottaa lakin pois, silittelivät kaljuani ja kyselivät, mitä se lääke tekee ja miten sitä annetaan😊 Illemmalla kotona tyhjensin pakastimen ja jätin sen sulamaan, ja tein vielä illallisen. Sitten tuntui, että nyt taitaa riittää. Keuhkot olivat taas herkillä.

Yö meni hyvin mutta aamulla tunsin, että päivästä tulee eilistä huonompi. Ei oikein jaksa, olo ja pää on raskas. En tiedä olisinko voinut paremmin, jos olisin säästellyt voimia eilen, ehkä en. Eikä sillä ole väliä. Tuntui hyvältä elää päivä aika lailla normaalia elämää, nyt pitää vain ottaa vähän iisimmin.

Puhutaan sytoaivoista, eli syöpään sairastumisen ja syöpähoitojen aiheuttamasta kognitiivisesta ja neurologisesta oireilusta. Minulla ajatus on hidas ja pätkii vähän pahemmin kuin ennen, on aivosumua. Keskittyminen on vaikeaa, eikä jaksa miettiä syntyjä syviä, en juuri nyt edes täällä blogissa. Olen löytänyt Facesta muutaman vertaisryhmän, joita selailemalla olen huomannut joidenkin käyvän jopa töissä hoitojen välillä. Siihen en pystyisi millään. On ihanaa kun voi vain olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Toki työnteko voi joillekin olla hyvä keino pitää ajatukset hetken muualla, mutta minulle se ei sopisi. Toisi vain stressiä.