Päänvaivaa
Kun huomasin lavuaarissa ekat hiukset muutama päivä sitten, niin kyllä se vähän kirpaisi. Tuli jopa pala kurkkuun ja pisara silmäkulmaan. Ei kai se ole ihme, jotenkin siinä lähtee osa persoonaa, olkoonkin, että hiuslaatuni on aina ollut ohut ja voimaton. Fiilis meni kuitenkin nopeasti ohi, tämähän on vain väliaikaista. Siilitukkaisena muutos ei myöskään ole kovin suuri, oli fiksua käydä leikkaamassa letti hyvissä ajoin. Päänahka kipuilee, iltaisin se on aika kosketusarka, vaikka olen antanut sen olla päivän ihan rauhassa.
Olo on muuten ihan hyvä, kunto riittää lenkkeilyyn ja nurmikonleikkuuseen, kunhan saa levätä kun siltä tuntuu. Väsymys tulee ajoittain ja yllättäen. Keuhkoissa on outo tunne, hengittäminen on välillä hieman raskasta ja se ärsyttää yskimään. Eikä makuaistiin voi luottaa, pitää kysyä muilta, oliko ruoka hyvää. Kolmas viikko on lopuillaan, ja maanantaina taas tiputukseen.
Eka jakso on siis kohta ohi, viisi vielä jäljellä. Olen yrittänyt hoitaa itseäni parhaani mukaan, pysyä liikkeellä ja tehdä mukaviakin asioita, kotiaskareiden lisäksi. Vaikka ovat nekin mukavia, kun kerrankin on aikaa. Olen kerännyt nokkosia ja kuusenkerkkiä, hauduttanut niistä teetä ja käyttänyt ruoissa, ottanut päivään monenlaisia kehon energiakanavia avaavia ja lymfanesteiden kiertoa edistäviä rutiineja, jotka perustuvat kiinalaiseen lääketieteeseen ja joita olen löytänyt somesta. Paljon parjattu some on minulle aarreaitta, sieltä löytyy paljon hyviä vinkkejä, kun osaa seuloa jyvät akanoista.
Kommentit
Lähetä kommentti