Avoimuudesta

Joku voi miettiä, miksi kerron niin avoimesti sairastuneeni syöpään. Jotenkin se vain tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Jos en olisi sitä tehnyt, joutuisin selittelemään ja ehkä jopa keksimään valheita siitä, mitä elämässäni tapahtuu. Se ei ollut vaihtoehto. Päätin avata verhot. Kerron sen mikä itsestä tuntuu hyvältä kertoa. 

En ole vielä ainakaan käynyt murheen laaksossa asian vuoksi. Syynä on tietenkin se, että kyseessä on rintasyöpä, jolla on hyvä ennuste, sekä omalla kohdallani että tilastollisesti. Sairaus muiden sairauksien joukossa. Paljon pahempiakin on. Hoitojen rankkuus välillä hirvittää, mutta sitä ei auta miettiä etukäteen, kaikki reagoivat omalla tavallaan. Tapaan onkologin kahden viikon päästä ja saan tietää hoitosuunnitelmasta enemmän.

Toinen syy avoimuuteen on vertaistuki. Kertomalla asioista rehellisesti voin sekä antaa että saada vertaistukea. En jää yksin, vaan eteeni saattaa tulla kohtalotovereita, joilla on oma tarinansa kerrottavana. Tarinoista voi oppia, oma näkemys voi niiden kautta muuttua. Katse voi kääntyä omasta navasta kauemmaksi ja ymmärrys lisääntyä. Oppiretki ihmisyyteen.

Kertomalla asioista avoimesti antaa myös muille mahdollisuuden tsempata aidosti. Sosiaalisen median sydämillä ja tsemppilauseilla on iso merkitys, ne kertovat minulle että ihmiset välittävät, ja se tuntuu todella hyvältä. Se kantaa eteenpäin.